perjantai 31. tammikuuta 2020

Uusi blogi luotu tänään

Loin tänään uuden blogin, vaikka mulla on olemassa yksi ennestään.
Mutta se on niin erilainen ja oikeastaan todella sekava, jossa lähinnä otan kantaa asioihin.
Tämä blogi ei todennäköisesti tule kuitenkaan olemaan yhtään sen selkeämpi.

Tähän blogiin puolestaan tarkoitukseni olisi kirjoitella, mm. omasta elämästä, siitä ajasta kun minusta joulukuussa 2018 tuli ensimmäistä kertaa äiti.
Miten elämäni muuttui? Mitä odotuksia minulla kenties oli ja toteutuiko odotukset esim. äitiydestä?
Tulen kirjoittamaan kokemukseni synnyttämisestä, vauva-vuodesta, sekä tästä tämän hetkisestä taapero ajasta.
Saatan kirjoitella jotain myös parisuhteestani.

Sen haluan tässä kohtaa kuitenkin jo mainita, että en laita kuvia blogiin ainakaan perheestäni.
Erityisesti lapsestani en suostu laittamaan kuvia blogiin.
Enkä edes aio selitellä sen suuremmin, että miksi. Tämä on valinta, jonka itse olen yhdessä mieheni kanssa tehneet. Ei kuvia lapsestamme nettiin.

Takaisin siihen, mistä aion tässä blogissa jossain kohtaa kirjoittaa:
Tarkoitus on luoda ns. lista siitä, mistä asioista ainakin me hyödyttiin, kun lapsemme oli syntynyt.
Eli mun listaus "vauvaperheen must-have"-jutuista.
Jokainen arvioi itse mitä mahdollisesti tarvitsee. Koska itse tuli todettua, että se mikä oli hyödyksi meidän perheessä, saattoi olla jossain toisessa vauvaperheessä turhake.

Seuraavaan kertaan...