torstai 17. joulukuuta 2020

Vauva tulossa. Mitä hankkia?

 Muistan esikoista odottaessa millaista oli pohtia mitä kaikkea tavaraa, ym. sitä tarvitsee kun vauva on tulossa. Luin kaikenlaisia listauksia siitä mitä mahdollisesti tarvitsisi. Kokeneemmat tiesi kertoa, että kaikkea ei kannata hankkia heti, mutta jotain on hyvä olla jo ennen vauvan syntymää. Nyt kun olen hieman itsekin kokenut, kun toista lasta odotan...väitän osaavani sanoa paremmin mitä saattaisi tarvita, kuin ensimmäistä odottaessani.

Sen huomasin jo esikoisen kohdalla, että se mitä jossain toisessa vauvaperheessä on ehdottomasti tarvittu, ei päde jokaisessa vauvaperheessä. Opin huomaamaan mitä tarvitsee ja mitä ei. Tarvittavia juttuja pystyi hankkimaan sitä mukaan, kun niitä koki tarvitsevansa.

Yritän seuraavaksi listata hieman mitä saattaa tarvita, kun vauva on tulossa. Eli en pelkästään sen mukaan mitä me tarvitsimme. Huom. tämä ei ole pelkkä listaus. Isommista hankinnoista teen erillisen tekstin ja muista jutuista pelkän listauksen.

LIIKKUMINEN

Mikäli liikutte autolla turvakaukalo + mahdollisesti iso-fix telakka (Jonka päällä turvakaukaloa pidetään) on tarpeellinen. Sitä tarvitsee jo sairaalasta kotiin tullessa, mikäli aiotte siis autolla kotiin sairaalasta mennä. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan turvakaukaloa autoon jo ennen vauvan syntymää. Voi olla melkoinen show saada turvakaukaloa ensimmäistä kertaan autoon siinä vaiheessa, kuin ollaan esim. kotiin tulossa sairaalasta. 

Yhdistelmävaunut/rattaat on jonkinlaiset varmasti hyvä olla. Yhdistelmävaunut on mielestäni siitä hyvät, että niitä voi käyttää myös vauvan kasvaessa. Koska kun vauva alkaa osata istua, koppaosa ei ole enää tarpeellinen. Vaihtoehtoja rattaiden suhteen on monia. Joten suosittelisin käymään liikkeissä, jossa saa neuvoja ja ohjeita vaunujen valintaan. Koska se minkälaiset juuri teidän vauvaperheenne tarvitsee...riippuu ensinäkin siitä minkälaiseen käyttöön ne tulevat? Liikutteko paljon rattailla, kuljetteko esim. epätasaisessa maastossa? Liikutteko julkisilla? Tarvitseeko rattaiden mahtua autoon?  Ja siis ihan ylipäänsä minkälaisia ominaisuuksia rattailla toivoisi olevan.

Kantoliina/kantoreppu voi olla myös joskus ihan kätevä. Näitäkin löytyy kaikenlaisia. Hyvä kantoreppu on mielestäni Tula free to grow, siinä ei tarvitse olla erillistä vauvatukea ja sitä voi käyttää vastasyntyneestä-20 kg asti. Tosin itse en jaksaisi enää taaperoikäistä siinä kantaa. Mutta jonkinlaisesta kantorepusta/liinasta voi olla siis hyötyä, ihan jos tarvitsee kotona saada kädet vapaaksi. 


KOTONA OLEMINEN, NUKKUMINEN YM.

Sitteri on joillekin ehkä tarpeeton. Mutta meidän esikoinen oli siinä melko paljon. Ja viihtyikin siinä useammin, kuin esim. kantorepussa. Sain usein aamupalan syötyä rauhassa, kun pikkuinen oli sitterissä vieressä. 

Unipesä ei koskaan hankittu, hyvä vain. Se olisi ollut meille täysin turha. Mutta mainitaan sekin nyt tässä, koska joku saattaa sellaisen haluta vauvalleen hankkia. Unipesiä on kaikenlaisia, ilmeisesti tukes ei niitä suosittele käyttämään. Ja suurimmaksi osaksi se jäi juuri tästä syystä meiltä ostamatta. Unipesä ei ole tarkoitettu vauvan nukkumiseen. Mutta siihen voi jollain olla kätevä laskea vauva hetkeksi. 

Pinnasänky oli meille tarpeeton ensimmäiset kuukaudet, koska meidän esikoinen nukkui perhepedissä.  Yritimme kyllä saada nukkumaan pinnasängyssä, mutta saimme heti huomata että esikoisella ei ollut minkäänlaista aikomusta suostua nukkumaan pinnasängyssä. Perhepedissä täytyy aina muistaa, että vauvalla täytyy olla sellainen paikka missä vauva ei pääse vahingossakaan putoamaan. Ja ymmärtääkseni esim. keskosvauvaa ei suositella nukuttamaan perhepedissä. Nyt toisen vauvan kohdalla hankimme todennäköisesti sellaisen sivuvaunun, jonka saa ihan sänkyyn kiinni viereen. Ja sängyn puolen laita on sivuvaunusta silloin pois, niin on vähän kuin olisi vauva vieressä. Koska esikoisemme nukkuu vielä pinnasängyssä. 

Jos vauva nukkuu pinnasängyssä. Pinnasänkyyn tarvitsee tietysti hankkia patja ja lakanat. Peittoa ei vauvalle kannata hankkia, koska tukehtumisvaara. Vauva ei myöskään tarvitse tyynyä. Reunapehmuste voi olla hyvä hankkia, kunhan se on sellainen että saa kiinnitettyä pinnoihin ja vauvalla ei ole mahdollisuutta siihen tukehtua. Kaikkea ylimääräistä kannattaa pinnasängyssä välttää.


VAUVAN HOITO

Esikoista odottaessa ajattelin alkuun, että ei me hoitopöytää tarvittaisiin. Hankittiin kuitenkin varmuuden vuoksi, kun sopiva löytyi käytettynä. Hyvä että hankittiin. Vasta synnyttäneeni oli paljon ergonomisempaa ja mukavampaa vaihtaa vaippaa hoitopöydällä, kun muut vaihtoehdot olisi ollut lattialla tai sängyllä. Hoitopöydällä sai myös säilytettyä kaiken tarpeellisen, eikä tarvinnut erikseen kerätä viereen kaikkea tarpeellista.

Kylpyamme ja kylpytuki: Meille riitti kylpyamme hyvin, mutta toiset saattavat haluta myös kylpytuen. Lämpömittarilla saa testattua onko vesi sopivaa. Sellaisen saa äitiyspakkauksesta. Tosin meillä se jäi vähän käyttämättä, kun näytti mitä sattuu. Sitten piti ihan käsin kokeilla, että vesi ei ole liian lämmintä.

SITTEN LISTAUKSEEN NIISTÄ VÄHÄN PIENEMMISTÄ HANKINNOISTA

  • Vaippoja
  • Vanupuikkoja + septidi (Napatyngän kuivana pitämiseen)
  • Vanulappuja (Mm. silmien puhdistamiseen)
  • Kannellinen roskakori vaipoille (Suosittelen!)
  • Kylpypyyhkeitä
  • Kosteuspyyhkeitä, wet wipes (Jos esim. peppua ei pääse vedellä pesemään)
  • Harsoja (Sopii moneen käyttöön, mutta esim. puklut voi olla hyvä pyyhkiä harsoilla)
  • Talkki + bepanthen (Vaippa-alueen hoitamiseen, joku voi kokea myös sinkkivoiteen tarpeelliseksi mutta me ei itse sitä juurikaan tarvittu.)
  • Babywash + vauvaöljy (Libero on ainakin hyviä ja ilmaiset näytepullot sai ilmaisesta libero laukusta. Ja taisi riittää kokonaisen vauvavuoden)
  • Ceridal öljyä (Karstaan, kuivaan ihoon. Neuvola lääkärin ohje oli tämä)
  • Kynsisakset (Tulee äitiyspakkauksen mukana)
  • Jonkinlaiset tumput käsiin, jotta vauva ei saa raavittua itseään. Sukat toimii hyvin tähän tarkoitukseen. 
  • Tutteja 
  • Tuttipulloja 
  • Tuttipullojen sterilointilaite (Me steriloitiin tuttipulloja keittämällä, ei tarvittu sterilointilaitetta. Jälkikäteen ajateltuna se olisi varmasti säästänyt aikaa)
  • Rintapumppu (Löytyy käsin käytettävää tai sähköistä)
  • Rintaliivin suojat
  • Maidonkerääjä (Mulla ei tälläistä ollut, mutta on ilmeisesti sellainen mikä kerää tihkuvan maidon talteen, lukija korjaa jos olen väärässä?)
  • Äidinmaidon korvikkeita (Mikäli esim. maitoa ei tule riittävästi)
  • D-vitamiinia (Suositellaan antamaan 2 viikon ikäisestä, 2 vuoden ikäiseen asti. Saa apteekista tippoina, jossa kätevä annosteluun tarkoitettu pipetti)
  • Lämpöpussi turvakaukaloon (Talvella hyvä olla)
  • Hammasharja (Hampaita aletaan harjata heti, kun hampaita alkaa puhjeta)
  • Hoitolaukku
  • Sateensuoja rattaisiin
  • Puuhamatto (Meidän esikoinen tykkäsi ihmetellä puuhamaton värejä ja leluja jo 1-2 kk iässä)
VAATTEITA

Omakohtainen kokemus on että pärjättiin ensimmäiset viikot tosi pienellä vaatemäärällä.
Mutta pyrin tähän seuraavaksi listaamaan mitä voi olla tarpeellista hankkia. Ja muista: Äitiyspakkaus sisältää hyvän määrän vaatetta. Meidän esikoinen syntyi joulukuussa, joten äitiyspakkauksen toppapuku oli ihan liian iso. Ja seuraavan talvena äitiyspaukkauksen toppapuku olikin jo liian pieni. Eli riippuen missä vaiheessa vauva syntyy, toppapuku voi olla liian iso ja seuraavan kerran kun tarvitsee...liian pieni.

Merinovillahaalari jos talvi tai ylipäänsä kylmä. Sopii hyvin esim. autolla liikuttaessa, kun lasta ei saisi turvallisuuden vuoksi pukea turvakauloon/turvaistuimeen paksuihin vaatteisiin. Vaan mahdollisimman ohuisiin vaatteisiin. Jotta turvakaukalon/turvaistuimen vyöt saisi kiinnitettyä mahdollisimman lähelle lapsen ihoa vasten.

Omakohtainen kokemus vaatekoosta on muuten se että koko 74 menee aika pitkään. 

Mutta kirjoitan tässä nyt pienen listauksen siitä mitä vaatetta voit tarvita:

  • Bodyja (Eri kokoja, oma kokemus on että 50/56 koko jäi pieneksi jo ennen kuin ehdittiin kunnolla vaatteita vauvalle tarvitsemaan. Ja meidän esikoinen oli 48 cm ja 2,8kg  syntyessään)
  • Potkuhousuja
  • Housuja, paitoja
  • Sukkia
  • Puolipotkuhousuja
  • Sukkahousuja
  • Yöpukuja/unipusseja
  • Päähine, käsineet
  • Töppöset 
  • Aurinkolasit
  • Villavaatteita

Tästä tekstistä ja siinä olevista listauksista saattaa toki puuttua jotain. Mutta eiköhän näillä jo hyvän alkuun pääse. Ja ensinäkin sen kyllä huomaa itse, kun jotain tarvitsee. Omakohtainen kokemuksen mukaan voin sanoa, että isommat hankinnat on hyvä tehdä jo raskauden aikana. Esim. rakenneultran jälkeen voi olla kiva alkaa miettiä mitä kaikkea tarvitsee. Silloin on paremmin aikaa miettiä rauhassa, vaikka koko loppuraskaus aika. Itselleen voi tehdä myös omia listauksia, mitkä auttavat hahmottamaan mitä kaikkea kokee tarvitsevansa. 

Sellainen juttu vielä tähän väliin, että... on itsestään kiinni haluaako jotain juttuja ostaa käytettynä, vai kaiken uutena. Turvakaukalo tosin on sellainen mikä kenties kannattaa hankkia uutena, ellei osta täysin tutulta ihmiseltä. Koskaan ei voi täysin tietää onko turvakaukalo ollut autossa kolarin sattuessa. Tai onko se jo liian vanha käytettäväksi. Niissä on jonkinlaiset päiväykset. Turvakaukalo suositellaan vaihtamaan uuteen mikäli se on ollut autossa kolarin sattuessa. Vaikka siinä ei olisikaan näkyviä vahinkoja. 

 





torstai 3. joulukuuta 2020

Meidän perhe kasvaa alkukeväästä 2021

5.8.2020 tein raskaustestin koska menkat oli myöhässä. Testi oli positiivinen. En ole aiemmin halunnut siitä julkisesti kirjoittaa, mutta koska nyt on rakenneultra ym. takana päin ja raskaus on sujunut ainakin toistaiseksi hyvin...haluan voida kirjoittaa siitä tänne blogiin.
Eli meidän pienestä joulukuussa 2018 syntyneestä esikoisesta on tulossa isoveli. Jos vain kaikki menee hyvin.
Vaikka toinen lapsi oli yhtä paljon haluttu, toivottu ja yritetty kuin meidän esikoinenkin....Niin koin alkuraskaudessa myös hieman surua siitä, että pian en ole enää kahden niin usein esikoiseni kanssa. Lapsi muuttaa aina perheen dynamiikkaa. Joten kai sitä jotenkin mietti millä tavoin asiat tulevat muuttumaan.
Raskauden edetessä olen tuntenut lähinnä suurta iloa siitä, että pian olen yhden lapsen sijasta, kahden lapsen äiti.
Se on jännää. Ai niin ja pidimme hiljattain myös gender reveal-juhlat, ihan pienimutoiset vallitsevan tilanteen vuoksi. Juhlissa paljastui että toinen vauva tulisi olemaan tyttö.
Hassua kyllä, mutta melko alusta lähtien minulla on ollut sellainen olo että tämä toinen on tyttö. En osaa selittää miltä se tunne tuntuu tai miten se on mahdollista, koska en oikein itsekään tajua. Mutta se on sellainen selittämätön tunne.
Aivan kuten esikoisen kohdalla oli alusta lähtien sellainen jännä poika-fiilis. Niin tämän raskauden kohdalla on ollut tyttö-oloja. Hieman toki epävarmempi tyttö-fiilis, kuin mitä oli esikoisesta poika-fiilikset.
Raskaus on edennyt siihen pisteeseen, että tänään 3.12.2020 on raskausviikot 22+6.
Laskettu aika on 2.huhtikuuta.2021.
Saa nähdä syntyykö maaliskuun vai huhtikuun puolella tämä toinen. Esikoinen syntyi tasan viikko ennen laskettua aikaa. 

Olen pohdiskellut miten elämä ja arki ylipäänsä tulee muuttumaan, kun toinen vauva syntyy.
Elämä on taatusti hektisempää kahden lapsen kanssa, kuin yhden. On taatusti hyvää tuuria jos saan molemmat lapset nukkumaan päiväunia samaan aikaan, sitä vaan ei taatusti tapahdu.
Voin kuvitella että on onnekasta, jos ehdin päivän aikana viettää edes vähän aikaan vain toisen lapsen kanssa.
Esikoisemme on melko todennäköisesti ainakin alkuun mustasukkainen. Ja tätäkin asiaa olen yhdessä mieheni kanssa pohtineet. Kuinka on tärkeää muistaa antaa myös kahden hetkisestä aikaa esikoiselle,
vietettävä vain äiti-poika aikaa, kuin myös isä-poika hetket ovat myös todella tärkeitä.
Sekä tietysti ottaa esikoista mukaan vauvan hoitoon hänen omien kiinnostustensa mukaan.
Ei tulisi mielenikään pakottaa. 
Olemme jo jonkun aikaa jutelleet esikoiselle kuinka "äidin vatsassa kasvaa vauva" 
Ja kun sitten välillä tulen kysyneeksi esikoiseltani: "Haluatko antaa vauvalle pusun",
tulee hän yleensä ilomielin hymyillen antamaan vatsalleni pusun ja vielä silittää päälle.
Se on suloista. Ja varmasti tulee hetkiä jolloin vauva sitten oikeastikin saa vielä niitä haleja ja pusuja isoveljeltään.
Mutta olen varautunut myös mustasukkaiseen käytökseen. Arki tulee olemaan haasteellisempaa kahden lapsen kanssa. 

Seuraavassa blogitekstissä olisi tarkoitus pohtia, mitä tarvitsee hommata kun vauva on tulossa?



perjantai 29. toukokuuta 2020

Synnytyskertomus

Tämä kirjoitus alkaa tavallaan siitä, mihin jäin edellisen blogikirjoituksen kanssa.
Kirjoitin siis raskausajasta. Tämän kertainen kirjoitus on minun synnytyskertomus: Kun esikoiseni syntyi 09.12.2018.

Yritän palautella mieleen, miten se kaikki meni.
08.12.2018 alkoi kuitenkin myöhään illalla olla levoton olo ja pienesti jo kipuakin.
En osannut arvata synnytyksen käynnistyneen.
Ajattelin saaneeni harjoitussupistuksia. Jossain vaiheessa puolen yön aikaan mietin, että "no nyt alkaa olla kyllä epämukava olla"
Yritin nukkua, mieheni vetäessä jo ihan täysillä sikeitä. Ei tullut nukkumisesta mitään. Pyörin ja hyörin ympäri kämppää, levottomana. Ja sitten menin välillä takaisin sänkyyn, yrittäen saada unta uudelleen.
08.-09.12.2018 välisenä noin kello 2 yöllä, vaihdoin asentoa ja samaan aikaan tunsin märkää housuissani. Pinkaisin siinä kohti vessaan niin pian, kuin vain suinkin pääsin...Tarkistaakseni että oliko kyseessä lapsivedet. No lapsivedeltähän se vaikutti.
Aloin saman tie, etsiä äitiysneuvola-korttia. Mitä ei sitten meinannut millään mukamas löytyä. Vaikka pidin sitä koko ajan samassa paikassa, just siitä syystä että löytäisin sen kun synnytys käynnistyisi.
Meinaisin joutua pikku paniikkiin, miettiessä että "No jaaha, mihin näistä numeroista pitää soittaa",
Katsoin äitiysneuvola-kortista numeroa samalla, kun hain pyyhettä olohuoneen sohvalle.

Onnistuin tärisevin käsin valita oikean numeron, istuessani sohvalla. Tällä välin minun miehenikin oli jo herännyt ja unenpöpperöisenä kysyy "mitä tapahtuu, nytkö se synnytys käynnisty"
Vastaan vain, että "meni ilmeisesti lapsivedet, soitan nyt naistenklinikalle ja katsotaan mitä sanovat siellä"
Naistenklinikalla toteavat, että "ei hätää, mene vain rauhassa nukkumaan ja tule sitten aamulla tänne"
Hieman hämillään lopetan puhelun ja mietin vain, että en tule enää kyseisenä yönä unta saamaan. Vaikka ainahan voin yrittää.
Puhelun jälkeen menin vessaan ja huomaan vuotojen muuttuneen verisen näköiseksi. Ja soitan uudelleen naistenklinikalle ja kerron tilanteen.
Tällä kertaan saan ohjeeksi lähteä tulemaan naistenklinikalle saman tie.

Sitten aloin pakata kassiin kaikkea mitä ajattelin,
sairaalassa tarvitsevani. Pohdin siinä samalla "hitto, äiti oli oikeassa että sairaalakassi olisi pitänyt jo olla pakattuna"
Lähdimme sitten saman tie sairaalalle, kunhan vain olimme pukeneet ja laittaneet tavarat kasaan.
Jo ennen autolle pääsyä, minulle oli alkanut tulla todella kivuliaita supistuksia...Enkä tullut ottaneeksi
kipulääkkeitä kotona. Vaikka olisin ihan hyvin voinut.
Autoon päästyämme supistukset tuli ja meni, pitkin ajomatkaa. Mieheni pahoitteli, kun ei heti löytänyt perille, vaikka osasi sinne kyllä ajaa...mutta siinä tilanteessa miehenikin oli varmasti jo jännityksissä.
Vähemmästäkin unohtaa tutunkin reitin.
Supistuksen seasta yritin, sanoa että "ei hätää, kunhan päästään turvallisesti perille"

Olimme noin hieman ennen kello 3 yöllä sairaalassa, eli noin vajaa tunti lapsivesien menosta.
Ilmoittauduimme vastaanottotiskillä ja pian meitä tulikin hakemaan mukavan oloinen,
selvästi kokenut kätilö.
Tutkimushuoneeseen päästyämme, alkoi tulla todella kylmä. Sellaista tärisemistä kylmästä. Ja sitten se meni ohi, vain tullakseen myöhemmin uudelleen takaisin.
Tutkimushuoneessa kätilö tutkii mikä tilanne ja toteaa: "Voi kuule sä olet jo noin 3-4 cm auki", eli synnytys oli todellakin jo käynnissä.
Samaan aikaan kätilö alkaa kysellä, että haluaisinko epiduraalia, josta melkein kieltäydyin. Kätilö toteaa minun asiaa miettiessäni, että "voit olla ottamatta, mutta myöhemmin et sitä enää voi saada"
Suostuin ottamaan, sen enempää asiaa miettimättä. Olinhan kuitenkin jo raskauden aikana päättänyt ottaa.
Tutkimushuoneessa sain elämäni ensimmäiset henkoset ilokaasusta. Se taisikin olla oikein toimiva kivunlievitys kohdallani, sillä naureskelin sitten hilpeenä miehelleni ja kätilölle että "heh heeh..olen pitkästä aikaan kännissä"
Kätilöä ja miestäni nauratti.
Ilokaasu oli kyllä kuin taivaanlahja. Sitä käytin aina siihen asti, kun sain.

Ensimmäisen ilokaasu-annoksen jälkeen, siirryttiin synnytyssaliin. Joka oli tutkimushuonetta paljon isompi.
Siellä sitten odoteltiin anestesialääkäriä, jotta saisin ensimmäisen annoksen epiduraalia.
Kauan ei tarvinnut ensimmäistä epiduraali annosta odotella, sen jälkeen kun oli synnytyssaliin saavuttu.

Yritin aina vähän liikuskella, mitä kivuiltani pystyin. Ja sitten jos iski kivuliaampi supistus imin ilokaasua synnytyssalin sängyllä.
Mieheni läsnäololla synnytyksessä oli suuri merkitys minulle.

Siinä vaiheessa, kun ponnistusvaiheeseen oltiin päästy, synnytyssalissa oli kätilön apuna toinenkin kätilö. Ja mieheni vieressä seisoi synnytyslääkäri, kuka puhisi vieressä kyllästyneen oloisena. Kätilön apuna tosiaan oli toinen kätilö ponnistusvaiheessa, josta jäi todella epämiellyttävä fiilis. Kun ponnistusvaiheessa tulin sanoneeksi, että minua pelottaa...totesi tämä apuna ollut kätilö "Ai mikä sua pelottaa" ja kaiken päälle sellaisella ylimielisellä äänellä, että teki mieli käskeä sen poistua sieltä synnytyssalista.

Alle tunnin kesti ponnistusvaihe. Ensiksi kun oli kätilöt hokeneet "ponnista ponnista"
Ja minä jo ihan väsyneenä "mä yritän"
Aikani olin ponnistanut ja tuskaillut kipujeni kanssa, joita ei enää ponnistusvaiheessa lievennetty...Kun kätilöt huudahtaa: "Älä ponnista enää"
Ja sitten se maailman ihmeellisin ja ihanin poikani syntyi, suorastaan lensi siihen jalkojen juureen. Kätilöt toki otti nopeasti kiinni.

Kaiken kaikkiaan esikoisen synnytys oli hyvä kokemus. Todella voimakkaalla tavalla tunteellinen, jotain mitä ei voi sanoilla selittää.

Tämä on lyhyt versio esikoiseni syntymästä. Muistan sen kuin eilisen, kun synnyttämisen jälkeen sain poikani syliini ensimmäisen kerran. Liikutun edelleen sitä hetkeä miettiessä.






















































lauantai 8. helmikuuta 2020

Jotain pientä höpötystä raskausajasta

Huomenna 09.02.2020 tulee esikoiseni syntymästä kuluneeksi 1 v. 2 kk.
Tässä kirjoituksessa palaan takaisin aikaan jolloin olin raskaana. Pohdin tuntemuksia joita minulla oli hieman ennen, kuin tiesin olevani raskaana.
Miltä tuntui vastaanottaa tieto raskaudesta, sekä millaisia oireiluja minulla raskauden aikaan oli. (Tässä auttaa hieman ns. raskauspäiväkirja, jota raskaan jonkun verran kirjoitin), ilman sitä en varmaan enää muistaisi.
Joten varaudu melko pitkään kirjoitukseen.

Hetki jona tajusin olevani raskaana



Oli vuosi 2018 maalis-huhtikuun aika, elin huoletonta aikaa. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, että voisin olla raskaana.
Vaikka mieheni kanssa olimmekin jonkun aikaan yrittäneet. Elin kuitenkin sillä asenteella, että elän ihan niin kuin ennenkin, kunnes tulisi tieto mahdollisesta raskaudesta.
Joten mm. alkoholiakin kului jonkun verran.
Olin kuitenkin jo ennen kuukautisten poisjääntiä alkanut ihmetellä, miksi koin olevani aiempaa väsyneempi, aiempaa herkemmin.
Muistan aina sen kuinka 10.04.2018 istuin sohvalla ja minulla oli jollain selittämättömällä tavalla,
outo olo. Hassua, miten aloin aavistelemaan kyseisenä päivänä...että hetkonen!
Otin kalenterin esille ja aloin laskea, minkä jälkeen loikkasin nojatuolilta ja aloin tehdä lähtöä apteekkiin.
Niinpä, menkat oli myöhässä ja tajusin sen vasta kyseisenä päivänä. Kävellessäni apteekkiin, mielessä sukelteli monta ajatusta. "Olisinko nyt vihdoin raskaana", "Apua, entä jos olenkin"
Sitähän me oltiin yhdessä miehen kanssa odotettu, mutta pelkäsin silti oman miehenikin reaktiota.
Ostin paketin, jossa oli kaksi testipuikkoa, juuri sellaista apteekin työntekijä suositteli.
Tein saman tie kotona 10.04.2018 ensimmäisen testin, tulos: POSITIIVINEN.
Seuraavana yönä en meinannut saada unta.
Aamulla tekisin uuden testin, joka sekin sattui olemaan positiivinen. Ajattelin että jos 2/2 testistä näyttää positiivista niin, kai sitä sitten on raskaana.

Mies ei ollut uskoa tulosta, kun hihkuin asiaa toisen vasta noustessa ylös, lähteäkseen töihin.
Juttelimme asian läpi, ennen kuin sitten soitin neuvolaan varatakseni elämäni ensimmäisen äitiysneuvola ajan.
Sen jälkeen soitin äidilleni. Äiti osasi kyllä arvata missä asioissa sitä oikein soitellaan.

Ja siitä se tarina sitten alkaakin...


Ensimmäiset pari päivää kului ennen, kuin aloin voida pahoin. Olin ehtinyt äidille kehuskella, että "toistaiseksi on ainakin ihan normaali olo", mutta sitten iski mm. oksentelut.
Alkuun oksetti heti, kun sängystä ylös nousi. Mutta minua saattoi etoa, muinakin ajankohtina.
Raskauspahoinvoinnista kärsivää neuvotaan syömään heti jotain. Mieluiten pitää yöpöydällä vaikka banaanin tai näkkileivän.
Mutta minulla oli alkanut etoa nopeasti jotkut ruoatkin. En voinut syödä ennen, kuin olin pessyt hampaat aamulla ja toisaalta hampaiden pesukin oikein provosoi oksentelua.
Hammastahnan vaihto helpotti joltain osin oksentelua.
En ollut arvannut, että hammastahna merkkiäkin pitäisi raskaana vaihtaa...Mutta minä jouduin.

Samalla kun päässä oli alkanut jo pyöriä tuleva vauva, yritin kestää olotiloja ja valmistautua äidiksi tuloon.
Jossain vaiheessa aloin kutsua sisälläni kasvavaa elämää, Möykyksi.
Se oli aikamoista. Ärsyttävää oli se kun ei tiennyt, mitä sitä uskaltaisi tänään syödä. Yhtenä päivänä muistan ensimmäisen kolmanneksen aikaan pyytäneeni, miestäni ostamaan riisikakkuja ja heti seuraavana päivänä pelkkä hajukin sai minut voimaan pahoin.

Kun toinen kolmannes alkoi, koin oloni jo paremmaksi. Fyysisesti siis.
Mutta henkisesti koin olevani aikamoisessa pyörityksessä. Neuvoja sateli sieltä ja täältä, ärsytys kasvoi sen myötä.
Mietin että yks neuvoo yhtä ja toinen toista. Sellaisetkin keneltä niitä neuvoja vähiten odotti.
Suhteellisen aikaisin koin vatsassa ensimmäisiä liikkeitä, mikä tietty oli hassua ja mukavaa samaan aikaan. Vauva kasvoi ja voi hyvin.
Toinen kolmannes eteni ja pian oli tullut aika mennä rakenneultraan. Olin hokenut varmaan 1.kolmanneksesta lähtien miehelle: "Minulla on selittämättömällä tavalla sellainen poika-fiilis"
Rakenneultrassa saimmekin poika-lupauksen.
Tapitin ultrakuvaa, josta selvästi näki sikiön kasvaneen, hoin mielessäni "Poika, poika...minun poika"
Kotiin matkalla rakenneultrasta, molemmat soitimme omille äideillemme puhelun: "Arvaa kumpi olisi tulossa"
Tässä kohtaa naapuritkin olivat  alkaneet katsomaan eri tavalla, kukaan ei kuitenkaan kommentoinut mitään.
Olotilat, kuten tunnetilatkin kulkivat yhtä vuoristorataa. Yhtenä päivänä olin onneni kukkuloilla ja toisena saatoin olla pahalla tuulella. Väsynyt koin olevani jatkuvasti.
Nukuin paljon, myös päiväsaikaan. Rautalisää kului lääkärin ohjeistuksen mukaisesti, mutta ei se väsymystä mihinkään karkottanut.

Raskauden viimeisen kolmanneksen kohdalla alkoi synnytyspelkoni hälvetä,
jota olin siihen asti melko alusta lähtien kokenut. En ollut hakenut apua kokemaani synnytyspelkoon, sillä en uskonut tarvitsevani.
Ja ilmeisesti en tarvinnutkaan, sillä se helpotti tosiaan raskauden edetessä.
Kahvi joka oli jäänyt pois ensimmäisen kolmanneksen kohdalla, alkoi taas satunnaisesti maistumaan viimeisen kolmanneksen aikoihin.
Pahoinvointi tosin palasi hetkellisesti kuvioihin, viimeisen kolmanneksen aikaan. Onneksi ei kuitenkaan kestänyt montaa viikkoa.
Erityisemmin en kokenut mitään suurempia raskaushimoja yms. loppuaikana. Ruokavaliota ohjasi loppuaikana melko paljon, elo-syyskuussa 2018 todettu raskausajan diabetes. Joka onneksi hoitui pelkällä ruokavaliolla. Arvot pysyivät normaaleina. Raskaus diabetes vaati tarkkavaisuutta syömisten ja verensokerin mittausten osalta.
Koska esimerkiksi mittaukset piti tehdä tiettyinä ajankohtina ja ruokailurytmi piti pitää tietynlaisena. Yksin raskaus pakotti minut syömään esimerkiksi aamuisin aamupalaa, mutta raskaus diabetes pisti minut syömään vain tiettyjä juttuja.
Ei saanut esim. juoda maitoa heti aamusta ja ylipäänsä siitäkin oli omat rajoituksensa, kuinka monta lasillista.
Ei nämä minulle mitään ongelmia olleet, mutta pientä stressiä aiheutti alkuun...Kun menin hetkellisesti sekaisin siitä, että mitä saisin syödä ja milloin?
Noudatin melko tarkasti ruokavalio-ohjeistusta, joka raskaus diabetesta potevalle on annettu. Mutta sallin itselleni myös herkkuhetket, mutta sitten pitikin olla tarkka että syö vain vähän herkkuja.
Tein kaikkeni, etten joutuisi lääkkeillä hoitamaan raskaus diabetesta.

Kun luulin, että meillä on murtovarkaita...

Siinä vaiheessa kun laskettuun aikaan oli jäljellä vielä noin kuukausi.
Muistan sen päivän lähes tulkoon kristallin kirkkaasti.
Mieheni halusi ikeaan, en pitänyt sitä mitenkään ihmeellisenä. Koska siellähän me silloin tällöin käymme.
En osannut arvata mitään edes siinä vaiheessa, kun mieheni kotipihalla sanoi unohtaneensa jotain kotiin.
Siinä sitten odottelin hieman väsyneenä, että päästäisiin lähtemään sinne ikeaan. No enhän minä ehtinyt, kuin vessassa ikeassa käymään kun miehellä olikin jo tarve päästä pois sieltä.
Paluumatkalla mieheni ilmoitti, että "menen ruokakauppaan, mene sinä vain kotiin odottamaan"
Yritin tarjoutua mukaan kauppaan, mutta mieheni halusi mennä yksin. 
Ei soitellut mitään kelloja siinäkään vaiheessa.
No mitäpä ihmeellistä siinä nyt olisikaan. Ajattelin että no saanpahan ainakin nukkua rauhassa. 

Muistan kun hississä iski väsymys ja olin pudottaa kotiavaimet lattialle. 
Pissat oli tulla housuun, kun havaitsin ettei asunto taida olla tyhjä...kun avasin oven. Ihmettelin alkuun, kuinka meillä on valot päällä.
Pelästyin pahanpäiväisesti koska luulin, meillä olevan murtovarkaita!
Alkaa kuulua ääntä, jonka aikana huudahdan "mitä &@@@" (Kiroilin siis siinä pelästyneenä)

Minut oli yllätetty, minulle oli järjestetty babyshowerit. Huh, huokaisen vielä tätä tekstiä kirjoittaessanikin helpotuksesta...Että siskot ja ystävät, jotka olivat paikalla...Murtovarkaiden sijasta.
Olin häkeltynyt.
Pelästyminen, häkellys, yllättävyys purkautui liikutuksen kyyneleinä. Sain ihania lahjoja, minulle oli tehty hieno vaippakakku. 

Tästä olisikin hyvä jatkaa vauvan syntymän odotusta. Olen edelleen kiitollinen & onnellinen saamastani positiivisesta yllätyksestä.
Kiitos kuuluu todellakin ystäville ja siskoilleni. 

Miestäni kiitin myös myöhemmin. Olihan hänelläkin oma osuutensa, että yllätys babyshowerit oli mahdollista.
Tämä myös todisti sen, että minut on näköjään mahdollista yllättää yllätysjuhlilla.
Tämä oli myös ensimmäinen kerta elämässäni, kun sain yllätysjuhlat.

Raskausaika loppuaikoina

Vatsa oli jo tässä kohtaa melko iso. Ja rakkoa painoi selvästi, mikä sai allekirjoittaneen melkein asumaan vessassa.
Nukkuminen oli muuttunut vaikeaksi, mikään asento ei oikein enää tuntunut hyvältä. Ajatukset olivat alkaneet kääntyä kohti lähestyvää synnytystä.
Synnytykseen olisi kuitenkin vielä aikaa. Päivät kului ja hetket seurasivat toisiaan. Elämä oli saanut uudenlaiset raamit ja rutiinit, syömisineen jne.

Olin alkanut käydä melko malttamattomaksi. Noin pari viikkoa ennen, kuin meidän pikkuinen lopulta syntyi...olin alkanut käydä todella kärttyisäksi. 
Mistä aavistelin synnytyksen lähenevän. Hoin kuitenkin itselleni, kuinka "ensisynnyttäjänä menee varmaan yli lasketun ajan"
Samalla tiedostaen, että yksikään raskaus ei ole samanlainen.

Hassua miten viimeiset päivät menivät. Siskollani oli tuomisia joitain päiviä vai oliko paria viikkoa ennen, kuin vauva syntyi. 
Muistan sanoneeni, kuinka "olisin jo valmis synnyttämään"

Kuinka oikeassa äitini oli?

Juttelin äitini kanssa puhelimessa 08.12.2018 illalla.
Äiti kertoi jotain omista synnytyskokemuksistaan, sekä siitä kuinka tulisin kokemaan elämäni kivut.
Kuuntelin mielenkiinnolla äitini juttuja.
Mietin että "niinpä", samalla kun yritin olla miettimättä omaa lähenevää synnytystä. Kuuntelin silti äidin jutut, kunnes äiti kysyy "Joko muuten olet pakannut sairaalaa varten"
Vastaan "että en ole vielä. Ja eihän tässä nyt vielä mikään kiire ole"

Äiti siihen sitten, että "Älä nyt, vauva syntyy pian"
Naureskelin vain. 
Että heh heh, niin varmaan. 

Menimme illalla mieheni kanssa nukkumaan. Itse en saanut unta, en sitten millään. Levoton olo iski. Jossain vaiheessa minua alkoi sattumaan, vähän sieltä sun täältä. "Ennakoivia supistuksia vai", pohdin. 
Ja katsoin, kuinka mieheni nukkui sikeästi. Siinä vaiheessa, kun tuntui kuin olisi tuikkastu alaselkään palavalla neulalla, aloin ajatella...että ensimmäisen kerran koko illan aikana,
että synnytys saattaisi olla käynnissä.
Mutta en ollut vielä tässä kohtaan, täysin vakuuttunut.

Pyöriminen jatkui ja ravasin vessassa. Jossain vaiheessa ajattelin, että nukkumisesta ei taida tulla mitään.
8.-9.12.2018 välisenä yönä noin kello 02.00 aikoihin liikautin jalkojani, kun tunsin kuinka olisi vesiputous iskenyt alushousuihini. 
Onneksi olin kuitenkin varustautunut siteellä, koska tiesin kuitenkin että synnytys saattaisi käynnistyä ihan milloin ja missä tahansa.
Kävin vessassa tarkastamassa tilanteen ja todeten, että taisi juuri mennä vedet. Täristen aloin etsimään äitiyskorttia, mitä en sitten aluksi meinannut löytää. Vaikka pidin sitä koko ajan samassa paikassa siltä varalta, että se pitäisi löytyä nopeasti.
Tarkistelin naistenklinikan numeroa äitiyskortista: "No mihin näistä numeroista mä nyt hitto vie soitan"
Mieheni oli alkanut heräillä minun yölliseen hääräilyyn. Ajattelin, että en herätä miestäni ennen kuin olisi pakko.

Niinpä raskaus oli tullut päätökseen. Synnytys oli käynnistynyt. Ja se onkin sitten kokonaan toinen tarina.
Josta kirjoitan kokokaan omaan kirjoituksen seuraavalla kerralla.

Lopuksi kuitenkin sanon vielä...

Tekstistä tuli pitkä. Mutta varsinaista tuntemuksista kertominen jäi lyhyeksi.
Mutta tämä teksti on kenties raskauteni pähkinänkuoressa, mutta lyhyesti kerrottuna.








































































maanantai 3. helmikuuta 2020

Touhun täyteinen viikonloppu

Viikonloppu tuli ja meni, uusi viikko on alkanut. Palataan kuitenkin hetkeksi viikonlopun tapahtumiin ja tunnelmiin.
Meidän perhe ei tavallisesti tee sen suurempia suunnitelmia, tärkeintä on saada olla yhdessä.
Joskus toki meillä on ohjelmaa viikonlopulle ja tällä kertaa koko viikonloppu oli suunniteltu melkein täyteen ohjelmaa.

Lauantaille olimme sopineet menevämme anoppilaan, eli toisin sanoen mummolaan. Siellä kävimmekin täysin suunnitellusti. Ja lapseni sai matkustaa ensimmäistä kertaa, turvakaukalon sijasta turvaistuimessa.
Aivan olimme hankkineet pari päivää aikaisemmin uuden turvaistuimen. Koska lapsemme kohdalla oli vain tullut aika siirtyä turvaistuimeen.
Jonkun aikaa vietimme aikaa lapsen mummolassa, ennen kuin tuli aika lähteä kaupan kautta kotiin.

Sunnuntaina suuntasimme lähelle vanhaa kotiamme, eli siis lähelle jossa aiemmin ennen loppuvuotta 2019 asuimme.
Nimittäin hyppäsimme jälleen auton kyytiin ja kurvasimme itä-helsinkiin.
Menimme hoplopiin. Siellä on 0-4 vuotiaille oma alue, jossa pienemmät pääsevät temmeltämään, rakentamaan sellaisilla pehmeillä palikoilla jne.
Lapsemme naureskeli ilosta. Tämä oli poikamme toinen hoplop-kokemus, ensimmäinen kokemus oli joskus 8kk ikäisenä ja se reissu ei mennyt yhtä hyvin. Silloin painoi väsymys ja oli kaiketi hämillään vieraasta paikasta.
Mutta tällä kertaa hoplop-visiitti oli menestys. Itsekin nautin suunnattomasti nähdessäni miten oma rakas lapsi nautti olostaan.
Tälläinen aktiivinen päivä on vain hyvästä lapselle, mutta tokikaan emme joka viikonloppu ala nyt käymään Hoplopissa.
Mutta silloin tällöin. Niin ja hoplopista puheenollen...Olisihan sellainen ollut siis melkein meidän naapurissakin, josta siis kyllä tiesimme. Halusimme vain lähteä hieman kauemmas kotiympyröistä.
Sinne voisimme toki mennä seuraavaksi, kun suunnittelemme hoplop-visiittiä.

Sellainen oli touhun täyteinen viikonloppumme. Samalla se oli myös helmikuun ensimmäinen viikonloppu.
Niin se vain tammikuu hurahti.

Palaillaan, kun taas keksin mistä haluan kirjoittaa seuraavan kerran.





perjantai 31. tammikuuta 2020

Uusi blogi luotu tänään

Loin tänään uuden blogin, vaikka mulla on olemassa yksi ennestään.
Mutta se on niin erilainen ja oikeastaan todella sekava, jossa lähinnä otan kantaa asioihin.
Tämä blogi ei todennäköisesti tule kuitenkaan olemaan yhtään sen selkeämpi.

Tähän blogiin puolestaan tarkoitukseni olisi kirjoitella, mm. omasta elämästä, siitä ajasta kun minusta joulukuussa 2018 tuli ensimmäistä kertaa äiti.
Miten elämäni muuttui? Mitä odotuksia minulla kenties oli ja toteutuiko odotukset esim. äitiydestä?
Tulen kirjoittamaan kokemukseni synnyttämisestä, vauva-vuodesta, sekä tästä tämän hetkisestä taapero ajasta.
Saatan kirjoitella jotain myös parisuhteestani.

Sen haluan tässä kohtaa kuitenkin jo mainita, että en laita kuvia blogiin ainakaan perheestäni.
Erityisesti lapsestani en suostu laittamaan kuvia blogiin.
Enkä edes aio selitellä sen suuremmin, että miksi. Tämä on valinta, jonka itse olen yhdessä mieheni kanssa tehneet. Ei kuvia lapsestamme nettiin.

Takaisin siihen, mistä aion tässä blogissa jossain kohtaa kirjoittaa:
Tarkoitus on luoda ns. lista siitä, mistä asioista ainakin me hyödyttiin, kun lapsemme oli syntynyt.
Eli mun listaus "vauvaperheen must-have"-jutuista.
Jokainen arvioi itse mitä mahdollisesti tarvitsee. Koska itse tuli todettua, että se mikä oli hyödyksi meidän perheessä, saattoi olla jossain toisessa vauvaperheessä turhake.

Seuraavaan kertaan...