tiistai 22. syyskuuta 2026

Trikoopipo mittatilauksella

Meidän perheessä vallitsee nykyisin tilanne, että lapset eivät enää suostu aina pukemaan juuri sitä vaate kappaletta, jonka vanhempi on valinnut. Se kaupasta ostettu ei välttämättä olekaan hyvä, vaikka olisi kaupassa kokeiltu. Tai väri ei just käyttöönotto hetkellä enää miellytäkään. Ymmärrän, että esim. kouluikäisellä vaikuttaa varmasti paljon jo koulukavereiden mielipiteet. 
Mutta nykyisin meidän perheen nuorimmainenkin saattaa haluta valita mm. minkä paidan päälleen pukee. Tiettyyn pisteeseen asti lapset saavat meidän perheessä valita, mutta joku raja aina. Esim. säänmukainen pukeutuminen on yksi ehto, sille että lapsi saa meillä päättää mitä ylleen pukee. Ja useinkaan niitä vaihtoehtoja vain ei ole, jotain sitä on kumminkin päälle puettava. 

Syksyksi ei ollut lapsille trikoopipoa, jota voisi käyttää välikautena. Joten ehdotinkin meidän lapsille, että mitäs jos äiti ompelisi teille ihan omat ja just teille tehdyt pipot. 
Tällä saisin myös samalla lisättyä lasten valinnanvapautta.
Joten ei muuta, kuin mittanauha heilumaan ja keskustelu lasten kanssa mitä juuri toivoivat.

Niin ei ainakaan roiku silmillä, putoa päästä, eikä varsinkaan kiristä päätä. Kun se on se just sopiva.
Ennakoin tarvetta jo loppukesästä. Ja tilasinkin uniikit kankailta aivan ihania kuoseja. Esikoinen sai itselleen minecraft-kuosilla varustetun pipon. Ja kun sain valmiiksi, totesin pojalle että "no niin, ei taatusti tule vastaan täysin samanlaista minecraft pipoa", vaikka niitä saakin kaupasta ostettua, mutta ei juuri tätä kuosia. 
Esikoisen kommentti: "Hei äiti, täähän on just sopiva mun päähän" 


Tässä kuvassa esikoinen on lähdössä kouluun uusi pipo päässä. Sain jälkikäteen kuulla, että kavereilta oli tullut kehuja tästä piposta. Ja olipa sitä joku vieras lapsikin kuulemma kehunut. Oli niin hieno, että olisin voinut itsekin sen pukea. (Mutta ei ollut nyt itselleni tämä pipo tehty) 
Pipon koko 52.


Huom. Vaikka teen trikoopipoja myös myyntiin, niin minecraft-kankaasta en tee sillä se on lisenssikangas. Lisenssikankaista ei saa tehdä tuotteita myyntiin. Olen ommellut kuvassa olevan pipon omalle pojalle.





Sitten tietysti oli aika tehdä perheen keskimmäiselle pipo. Hänelle ei ole vielä niin tarkkoja kuosi - tai väritoiveita. Mutta olin silti näyttänyt erilaisia vaihtoehtoja ja mietin mikä todennäköisesti olisi mieluisin. Ja päädyin ompelemaan söpöstä pupu kuosista keskimmäiselle pipoa. Tytär innostui piposta oitis ja jälleen oli yksi pipo, kuin tehty omistajalleen. Vastaanotto olikin sellainen, että tytär ei olisi millään halunnut pipoa pois päästään ottaa.




Tässä tyttäremme juoksee metsässä innostuneena uudesta pipostaan. Pitihän uusi pipo saada metsäreissulle mukaan. Ja ilmeisesti päiväkodissa oli aikuinen ihastellut uutta pipoa. Ja mies oli sitten todennut "Se on Sonjan ompelema"
       








 Tässä parempi kuva pupu piposta, joka on tyttäreni päässä ylemmässä kuvassa. Tyttäreni käyttää kokoa 51.                                                           



Meidän nuorimmainenkin sai trikoopipon. Hänelle valitsin hempeän peura-kuosin. Ja siitä onkin tullut tyttäreni suosikki pipo, jota pitäisi mielellään. Olin ihan varma, että se lentäisi pitkin asfalttia ulkona, kun pipo oli ensimmäisen kerran päällä kun kävin yhdessä tyttäreni kanssa lähikaupassa. Mutta niin vaan kuule pysyi koko kauppareissun pipo päässä. 





   Tässä siis peura kuosinen trikoopipo, josta äskeisessä kappaleessa  kirjoitin. Tämä on kokoa 50.








Perheemme esikoinen sai minecraft pipon. 









Trikoopipot joita olen nyt loppukesästä ja alkusyksystä ommellut, ovat malliltaan sellaisia että käyvät hieman pienemmänkin kokoiseen päähän. Trikoopipoista saa reunat käännettyä ikään, kuin resoriksi jolloin pipo sopii pienemmälle. Siksi kutsuisinkin näitä pipoja one size-pipoiksi, vaikka olenkin eri kokoisena - ja mallisena näitä ommellut. 
Lapset saivat siis ihan omat mittatilaus-pipot, made by äiti. Tai made by Sonjan ompelupaikka. 






Tässä vielä yhteiskuva pipoista, jotka olen ommellut meidän perheen lapsille.


Haluatko nähdä mitä muita trikoopipoja olen ommellut? Klikkaa kuva galleria. Sinne olen lisännyt parit myyntiin päätyvät pipot. 

Jossain vaiheessa olisi ehkä tarkoitus tehdä tänne blogiin ohjeet miten ommella trikoopipo itse, mutta mielestäni se ansaitsee täysin oman julkaisunsa ja siksi se ei nyt tule juuri tähän julkaisuun mukaan. Joten sitä katsotaan sitten myöhemmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti