maanantai 13. kesäkuuta 2022

Muutosten tuulet

Meidän perheessä on tapahtunut paljon. En ole ehtinyt juurikaan pitää tätä blogia aktiivisena sen jälkeen, kun meidän tytär syntyi maaliskuussa 2021.
Kirjoitan seuraavaan postaukseen synnystarinan ja muutakin on luvassa kun vain ehdin kirjoittamaan.
Tähän väliin haluan kuitenkin kirjoittaa hieman muista meidän perheessä tapahtuneista muutoksista. Jotkut muutoksista on sellaisia, että olen suunnittelut että niistä kirjoitan omat postaukset myöhemmin.

Tämä postaus käsittelee kuitenkin meidän ns. Paluumuuttoa. 
Meidän perheemme muutti itä-helsingistä, länsi-helsinkiin v.2019. Sitä ennen olin itse ollut siihen hetkeen asti koko ikäni itä-helsinkiläinen. Voin sanoa, että melkein 2 vuotta mitä ehdittiin perheen kanssa asua länsi-helsingissä, en oikein koskaan tottunut siellä asumaan. 
Joten olin onnesta soikeana, kun meidän perhe sai loppukeväästä 2021 asuntotarjouksen. Itä-helsinkiin valmistui elokuussa kaupungin uusia vuokra-asuntoja. 
Elokuun viimeinen päivä me sitten lopulta muutettiin. Näin meistä tavallaan tuli paluumuuttajia. 
Kotimme on ihana, alue ihana. Ja täällä on rauhallista asua. Sen lisäksi on ihana kun tuttuja ihmisiä asuu lähellä, kuten kavereita ja perhettä.

Muuttaminen tänne oli kaikista muutoista tressaavinta ikinä. Ei pelkästään siksi, että muutettiin kahden pienen lapsen kanssa. Oikeastaan lasten kanssa muuttaminen ei varsinaisesti ollut tressaavinta, vaan se mitä muuttopäivänä tapahtui.
Meidän muuttopäivä oli 31.8. Jolloin saimme avaimet uuteen asuntoon. Kun meidän oli tarkoitus muuttaa ja muutto autokin jo sovittu muuttopäivälle, selviää meille perille saapuessa että täällä on vielä keskeneräistä ja kenelläkään ei ole mitään asiaa ennen kello 16. Kauhee tressi iski tietysti päälle, autossa huutaa väsyneet lapset ja autossa oli myös jotain pientä muuttokuormaa. 
Äkkiä, soitto muuttofirmalle että hei nyt kävi näin ja mitä tehdään?
Onneksemme muuttofirmalle sopi hoitaa meidän muutto illalla. Mutta asia selvisi meille vasta, kun olimme ajaneet takaisin vanhalle asunnolle jossa meidän kaikki pakatut tavarat ym. Odotti muuttamista. 
Muuttofirmankin piti asia järjestellä uudestaan, miettiä ja selvitellä kuka voisi meidän muuton hoitaa. Olen todella kiitollinen, että muutto loppujen lopuksi sujui hyvin ja muuttofirma suorastaan pelasti tilanteen! 
Annoinkin muuttofirmalle positiivista palautetta, jossa kiitin kaikesta siitä mitä tekivät. 
Ei ole itsestäänselvää, että muuton ajankohtaa pystyy enää muuttopäivänä siirtämään. Varsinkin kun meidän muutto osui kuun viimeiselle päivälle. Joka sattuu olemaan aika suosittu muuttopäivä. 

Nyt kun muutosta tulee elokuussa kuluneeksi jo vuosi on tilanteesta jota kuinkin toipunut.
Eikä, lapsetkaan enää muista millaista hässäkkää tänne muutto meidän perheelle oli. 

Kuva otettu syyskuussa 2021 kun oltiin koko perhe lenkkeilemässä. Näissä maisemissa kelpaa lenkkeillä.



Tämäkin syyskuussa 2021.  Ihana kuva, ihana metsäreitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti