Tulin tänään erityisen hyvälle tuulelle, kun tapasin pitkästä aikaa opiskelukaveriani. Tai siis pikemminkin, hyvää ystävää. Hän tuli käymään oman suloisen pienen poikansa kanssa. On ihana kun hyviä ystäviä kenen kanssa voi jakaa arjen ilot & surut, puhua sellaisista asioista joista ei tule puhuttua omalle aviomiehelle. Sanoa ihan ääneen, että sitä on aika usein hiton väsynyt! Ja miten sitä joskus haluaisi uppoutua ihan omiin juttuihin ilman, että joku roikkuu lahkeessa jopa vessaan asti. Kun kaiken tämän sai sanottua pitkästä aikaa jollekin ihan ääneen...Niin jo se helpotti paljon. Huomasin miten paljon olin kaivannut ystävän kanssa juttelua. Vertaistuki on hyödyksi kenelle vain oli missä elämäntilanteessa tahansa. Ei ole helppoa olla vanhempi, ei ole helppoa olla hälytysvalmiudessa 24/7. Ei ole palakakkua, kun laitat kaksi tenavaa lähtövalmiiksi ulos. Tai herätä aamulla laittamaan lapsille aamupalaa sen jälkeen, kun et ole juurikaan nukkunut yöllä. Kaikesta huolimatta rakastan suuresti lapsiani, enkä vaihtaisi päivääkään. Nautin elämästä äitinä on suloista katsoa, kun esikoiseni antaa halauksia pikkusiskolleen tai kun tyttäreni itkiessä, poikani silittää ja lohduttaa: "Ei hätää" Siinä unohtuu ainakin hetkeksi ne vaikeat hetket. Ei ole äitiydessä suoraa tietä, siinä on mäkiä matkan varrella. On töyssyä, kuoppaa ja heikompaa hirvittää. Ja tässä hommassa ei ole edes mitään turvavöitä, ei ole mitään takuita että onnistuu. Ainoa asia mitä voi...On vaan yrittää parhaansa & toivoa että hyvä tulee.
Ja jos tätä tekstiä mun lisäksi joku lukee, niin hei tää on elämää, ei kaikkea tarvitse niin vakavissaan ottaa. Elämässä on hyvä olla hieman säröjä, huumoria jne.
Että tälläisiä lyhyitä ajatuksen virtoja, ihan ääneen sanottuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti